tiistai 24. kesäkuuta 2008

Lomailua ja lankaa

Juhannus tuli ja meni Keuruulla mökillä. En ehtinyt tai viitsinyt paljon neuloa, vieraita kävi ja muutakin touhua oli huonosta säästä huolimatta. Paraphernalia-sukkia (linkki sivupalkissa) olen aloitellut ja toisesta sukasta varsi on aika pitkällä. Muutapa en saanutkaan tehdyksi.

Tänään pakataan auto jälleen ja lähdetään kohti pohjoista. Matkalla poikkeillaan Parkanossa ja Kokkolassa, Posiolle olisi tarkoitus päätyä lauantaina. Googlailin lankakauppoja ja kirjoittelin osoitteita ylös, jotta voin matkalla haalia lisää lankaa. Ei kun vierailla kaikissa ihanissa kaupoissa! Tapion kaupassa ainakin aion käydä, se kun osuu niin mukavasti Parkanon ja Kokkolan väliselle reitille.

Tämä blogi siis viettää hiljaiseloa ja blogin pitäjä toivottavasti saa aikaan jotain esiteltävää sinä aikana. Tauolle voidaan rauhaisin mielin lähteä näitä juuri ennen juhannusta tulleita ameriikan tilauksia katsellessa. Hehkutan vielä, että halvaksi tuli, sillä postikuluja ei ollut ja Norot maksavat jostain syystä tosi vähän Suomen hintoihin verrattuna. Langat tulivat nopeasti ja kaikki sujui mainiosti, voin siis suositella.

Ihaillaanpa vähän värejä. Ensin Noro Kureyonia. 300 grammaa, liivi?

Sitten Silk Gardenia. Tätä en tilannut kuin 100 grammaa, mitähän siitä saisi? Väri on ainakin kertakaikkisen ihana.

Iloista kesää!

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Kaaosta

Meillä on tällainen kaaos meneillään. Kaaospeittohysteria on iskenyt, ja peitosta on noin neljännes valmiina. Ainakin lankamäärällä mitattuna.


Peitolla on nyt painoa 370 grammaa, ja tähän varaamiani lankoja on vielä kilon verran jäljelläkin. Noin neljännes peitosta lienee siis valmiina. Hätätapauksessa kaapista löytyy vielä kaksi iskemätöntäkin 7vee kerää, mutta ne ovat jättiraitaa, jossa on vihreätä liiaksi. Peittoon on siis tulossa enimmäkseen 7veljestä: pussilankoina hankittua Kantria, erilaisia sinisiä ja violetteja sävyjä, mustaa ja valkoistakin. Lisänä on Nallen ja ohuiden sukkalankojen jämiä. Peiton leveys on noin 105 cm, ja siinäpä se taitaa ollakin. Ihan sopiva torkkupeiton leveydeksi, ja kun lankaa ei kuitenkaan ole tämän enempää, en viitsi suotta leventää liikaa.

Lankakaapin kaaos siis siirtyy tähän peittoon, mikä on oikein kiva ;o)

Tässäpä tämän blogin anti olikin ennen juhannusta. Mukavaa juhlapyhää kaikille!

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Ahti neuloo

Ahti, 10 kk, harjoittelee jo kovasti neulomista mummun langoilla. Katsokaa vaikka!

Lanka, jolla siinä harjoitellaan, on kaaospeittoon meneviä 7vee jämiä. Olen aivan innoissani peitosta, enkä olekaan neulonut kuin sitä. Täytyy takoa kun rauta on kuumaa, koskaan ei tiedä, milloin kyllästys iskee. Juhannukseksi pitäisi keksiä mökille jotain pienikokoisempaa mukaan, sillä en viitsi täyteen autoon tunkea vielä paria kiloa lankaakin. Pari jotain pientä sukantekelettä tai muuta sen sellaista voisi olla osuvampi ratkaisu.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Ensimmäinen lomapäivä!

No niin, pääsihän tämäkin opettaja viimein lomalle. Abikurssi päättyi eilen ja palautteen perusteella hyvin meni. Nyt olenkin sitten nauttinut ensimmäisestä lomapäivästä nettiä selaillen, uusia ohjeita etsien, pyykkiä pesten, papereita raivaten, imuroiden ja kahvia juoden.

Sydämen asialla -ohjelmaa aamulla katsoessani nakutin tämän Ahdille menevän Blomma-myssyn valmiiksi. Lankana Novita Samos 32 g, puikot 4,5 mm. Nopea ja helppo välityö, johon sain mukavasti menemään tuon vaaleansinisen Samoksen loppuja. Vieläkin sitä on valitettavasti 40 grammaa jäljellä. Tavoite on päästä eroon kaikesta Samoksesta, koska olen neulonut siitä viimeisen puolentoista vuoden aikana tosi paljon ja nyt saa riittää. Itselläni on kaksi puseroa siitä ja miniälle olen tehnyt yhden, joten kyllä ne nyt riittävät ;o)

Samoksesta on itse asiassa tekeillä myös tyynynpäällinen, mutta siihen tulee vain vihreätä ja valkoista. Sinisen ja violetin jämälle pitää siis keksiä muu käyttö. Kaaospeittoa (ohje Ullassa) olen myös jo aloitellut sinisävyisenä, mutta en halua siihen muuta kuin villasekoitelankoja. Peittoa on jo vähän matkaa valmiina, mutta niin vähän, etten vielä viitsi esitellä.

Uutta neulottavaa kaivataan taas yhden valmistuttua. Kaaospeitto on niin mittava projekti, ettei se millään tule kerralla valmiiksi. Tarvitaan välitöitä ja ties mitä töitä sen rinnalle. Tällaista olen esiin kaivanut kaapin uumenista, eli 2,5 mm pitkät pyöröt ja OnLinen Supersocke Silkiä, jota Linda minulle jokin aika sitten lähetti. Löysin sen täydellisen mallin tälle langalle, mutta siitä lisää myöhemmin.

Sen verran täytyy tänään vielä kertoa, että olettehan jo huomanneet uudet lankaklubit, jotka syksyllä alkavat ja joihin voi juuri nyt ilmoittautua. Minä jo liityin yhteen sukkalankaklubiin.. tietenkin, kuinkas muuten? Tässä linkit klubien sivuille: SecretWool, Titityy.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Ullakuvahaaste ja vähän muutakin

En ole aiemmin osallistunut kuvahaasteisiin, kun en tunne itseäni erityisesti valokuvaajaksi. Nyt kuitenkin tartuin tähän uuteen Ullakuvahaasteeseen, jossa aiheena on Ullan pikku apulainen. Minulla ei noita eläviä apulaisia ole, mutta tällä hetkellä apunani toimii tämä kori, joka pitää hoteissaan 7veljestä ja muuta lankaa, joiden olisi tarkoitus muuntua Kaaospeitoksi.


Tänään oli toiseksi viimeinen opetuspäivä abikurssilla. Oppilaat kirjoittivat vielä yhdet tekstit luettavaksi, joten mitä tekee neulova opettaja? Lukee niitä tekstejä? Väärin! Hän kaivaa esiin kasan lehtiä ja muistiinpanojaan, surffaa lankakaupan nettisivuilla ja tekee tilauksen.


Opiskelin eilen Räveltämöstä Ameriikasta tilaamista ja opin, että tullitta pitäisi saada maahan alle 45 euron arvoiset tilaukset. Tämä tekee n. 69 dollaria. Tilasin 67 dollarilla The Yarn and Fiber Companystä, jossa oli myös ilmainen postitus yli 60 $ tilauksissa. Tilasin Noroa, kun se oli ihan sairaan halpaa. Kureyon-keräthän maksavat 10 € Priimassa, nyt maksan niistä 5 €. Aiemmin olen tilannut Kangaroosta, jossa postikulujen kanssa hinnaksi on tullut n. 8 €. No niin, hehkutan asiasta sitten lisää, jos langat vielä saapuvat kotiinkin asti ongelmitta. Elleivät, vaikenen asiasta iäksi.

Kun kerran tässä alettiin blogihommiin, vaikka töitä piti tehdä, esitellään sitten samaa kyytiä eilen valmistuneet armysukat. Lankana OnLinen Supersocke 100, pätkävärjättyä poistoväriä Priimasta. Värinumero on 872. Puikkoina käytin 2,5 mm eebensukkiksia ja lankaa jäi yli 34 grammaa. Malli ei kuvista oikein erotu, mutta kyllä siinä vähän jotain muutakin on kuin pelkkää sileätä. Malli on Knitting Vintage Socks -kirjasta, Madder Ribbed Socks. Ohjetta noudatin muuten, mutta tein pohjetta varten levennystä, sillä sukat ylettyvät puolisääreen. Nämä olisi voinut antaa kyllä jollekulle lahjaksikin, mutta kun ovat aivan omaan jalkaani neulotut.


sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Pöpät osa II ja III

Eilisten jalkapallo-otteluiden siivittämänä valmistuivat kahdet pöpät. Isommat ovat ohjeen isoimman koon mukaiset, hieman ohjetta pidempi on tuo joustimen osuus kylläkin. Pienemmät ovat kokoa 3. Päätin tehdä yhdet pienemmätkin, kun isommat vaikuttivat vähän reiluilta ja ovat ehkä vasta talvella sopivat. Pienemmät sen sijaan vaikuttavat nyt Ahdille ehkä jo pieniltäkin, mutta se selviää sitten sovittamalla. Kaipa niille käyttäjä silti löytyy.

Lankana tai oikeammin hahtuvana kummassakin on Tallinnasta ostettu Oü Rewoolin liukuvärjätty hahtuva. Raitapöpistä tuli itse asiassa oikein kivat, sen sijaan noista isommista en värityksensä puolesta erityisesti pidä. Halusin käyttää kaiken keltaisen pois ja sitä tulikin sitten pöksyihin liikaa. Mutta näitähän pidetään muiden vaatteiden alla, ainakin sitten talvella, joten ei kai tuolla niin suurta väliä ole. Onneksi pöpät osa I tuolla aiemmassa postauksessa ovat kivan väriset. Pienempiin hahtuvaa meni 32 g ja isompiin 44.


Nyt saa sitten toistaiseksi villahousujen neulonta riittää. Ahtille on vielä tekeillä Blomma-myssy, sekin Ullan ohjeella. Aloitin sen maanantaina Nuuksioon autoillessamme, ja tänään on hyvää aikaa jatkaa samalla reissulla. Maanantai-iltana kävelimme 2 km reitin, tänään olisi tarkoitus käyttää asiaan koko päivä ja valita 8 km reitti. Tällä kertaa aion muistaa ottaa mukaan myös kameran, joten joudutte ehkä katsomaan kuvia ensi kerralla.

Neuleolympialaisiinkin aion osallistua. En ole aiemmin ollut mukana enkä oikein edes tiedä, mistä on kyse, mutta mukaan vain silti tungen. Neulomisesta ymmärtääkseni on kysymys, joten se tieto riittää tässä vaiheessa ;o)

lauantai 7. kesäkuuta 2008

Mainos ja kiitos

Tulin vain minäkin omalta osaltani julistamaan vastikään ilmestyneen Jämä-Ullan ilosanomaa. Tutkailin juuri ohjeita tarkemmin ja havaitsin, että tahdon tehdä niistä lähes kaiken. Eivät taida edes jämälankani riittää ;o)

Kiitoksen tahdon myös välittää kaikille Ullan tekemisessä mukana oleville, sillä olen viime aikoina käyttänyt ohjeita erityisen paljon ja ollut tyytyväistäkin tyytyväisempi. Kiitän ja kumarran siis!

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Hiki langan ostajalla

On hikistä puuhaa tuo kaupungilla ramppaaminen. En erityisesti viihdykään kaupoissa, mutta lankakauppa tietenkin tekee asiaan poikkeaman. Tänään opetuksen päätyttyä suuntasin Mentalwearin myymälään yhtä juttua varten. Myymälä on Töölössä ja ajattelin siitä hypätä ratikkaan, että pääsen kätevästi keskustaan, josta voin taas hypätä kotiin tuovaan junaan. Miten sattuikaan, pysäkille ensinnä saapuva ratikka oli nro Menita. Ei kun siis nro 10. Tulipa sitten mieleeni, että Ahdin puuvillaneulehan tarvitsee nappeja, että onhan oikein SUURI TARVE mennä Menitaan.

Napit löytyivätkin. Oli helppo saada oikeata sävyä olevat napit, kun hyllystä saatoin poimia lankakerän vertailukohteeksi. Tällaiset pienet ja sievät vaaleanvihreät otin.


Olihan siellä Menitassa sitten niitä alennuskorejakin - kuten yleensä aina. Onnistun välttämään helposti kaikki "eurolla neonpunaista lankaa" -alet, mutta tätä en kyennyt ohittamaan. Jaegerin Baby Merinoa oli kahta eri sävyä lilaa, tätä tummempaa, jota ostin, ja vaaleampaakin olisi ollut. Oli myös pari kerää kirjavaa näissä samoissa sävyissä. Ostin neljä kerää. Näistä tulee joko Ahdille jotakin tai sitten pipo ja huivi itselle. Siis sitten joku päivä, ei suinkaan nyt heti, kuten todistavat kuorossa kaappiin unohtuneet aiemmin ostetut ja ostohetkellä niin ihanat langat.

No mutta on onneksi jotakin sentään neulottukin, ettei taas mene vain lankojen osteluksi. Saanko esitellä: Villapöpät Ullan ohjeella osa I. Osa II on lahkeita vaille valmis sekin. Oü Rewoolin hahtuvaa näihin isoimman koon pöksyihin kului 40 grammaa, puikkoina 5 mm pyöröt 40 ja 30 cm. Tämä malli on ainakin neulojan kannalta ihana, ei saumoja paitsi haarassa, ja sekin kolmen puikon päättelyllä ummistetaan, ja jotenkin näitä oli tosi kiva ja nopea neuloa. Aloitinkin siksi heti putkeen toiset. Toivottavasti nämä istuvat myös käyttäjälleen eli Ahtille.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Valmista, kesken, lankaa...

Tein Karviaismarja-pipon. Sekin on Ahdille. Olen näköjään nyt innostunut näistä lasten kesäpipoista, sillä tämä oli jo kolmas tälle kevät-kesälle ja neljäs on puikoilla. Jouduin kuvaamaan pipon ilman päätä, kun sopivaa ei ollut hollilla, ja pingottamattomana karviainen vetää kivasti kasaan.

Lankana on, kuten ohjeessa, Novita Bambu, jota kului 30 grammaa puikoilla 3,5 mm. Toivottavasti sopii Ahdille. Ainakin se on ihanan pehmeä ja joustava. Väri ei ole kovin pirtsakka lapsen pipoon, mutta vaihtoehtoja Bambusta oli tasan kaksi ja miniä valitsi niistä tämän. Toinen vaihtoehto olisi ollut tummanruskea, eli ei kovin kesäinen sekään.

Olen nyt saanut hieman käytettyä varastostani sellaisia lankoja, joista en tiennyt, mitä teen. Tarkoitan lähinnä pipoihin ja Alisan paitaan mennyttä Tennesseetä, jota toki vielä on vaikka kuinka jäljelläkin. Samos-varannot on myös kohta neulottu loppuun, sillä nyt puikoilla olevaa Blomma-myssyä teen viimeisestä kokonaisesta Samos-kerästä. Nämä Ullan ohjeet ovat kyllä hyviä, mistä viimeisin osoitus ovat eilen aloittamani villapöpät. Muutama kerros on vasta valmiina, kuten kuvasta näkyy.

Koska olen kiltisti neulonut vanhimpia lankoja vähän vähäisemmiksi, sain itseltäni luvan korkata toisen huhtikuun lopussa Tallinnasta ostamistani hahtuvakiekoista. Pidän tästä väristä kovasti: keltaista, mustaa, violettia ja harmaata. Tullee hienot pöpät!

Joku on ehkä jo arvannut, mitä seuraa tästä "käytin vanhoja lankoja" -liturgiasta. Joo, Secretwoolissa oli alessa Lorna's Laces Shepherd Sockia, jota olen hinkunut jo ties kuinka kauan. Hinta vain on saanut sormet pysymään poissa tilausnapilta, mutta nyt aleen lankesin. Alennus tosin ei ollut suuren suuri, mutta ale kuin ale ;o)

Vasemmanpuoleinen väri on Safari, oikeanpuoleinen Baltic Sea. Just niin ihania kuin pitikin!